keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Kevätkuulumisia

Olin työharjoittelussa 6.4.-10 - 23.4.-10 välisenä aikana srk-opiston Ee-kurssin järjestämänä Keski-uudenmaan klubitalolla Järvenpäässä. Olen ollut siellä ennenkin, pärjäsin siellä ihan hyvin, kävijät ja ohjaajat olivat mukavia ja meininki ihan rentoa. Tehtävinäni oli kaupassa käyntiä, ruuan laittoa, tiskausta, kanttiinissa myyjänä oloa, kassan laskua, siivousta, vastaanottopisteessä oloa ja roskien vientiä. Sen jälkeen palasin srk-opistolle opiskelemaan. Koulu on loppusuoralla ja kesäkin lähellä. Ilmat ovat olleet kauniita ja keväisiä. Pidän vuodenajoista eniten kesästä ja olen halukas touhuamaan ja rentoutumaan kesällä. Suunnitelmissa on käydä klubitalolla, "kesää kohti"-ryhmässä ja Hyrylän kuntoutuskodin liikuntaryhmässä, jossa myös ateriointia. Voi olla, että pääsen vanhempien kanssa jossakin käymään, esimerkiksi Linnanmäellä. On kiva kun olen jaksanut käydä koulun loppuun ja voin olla valoisin mielin siitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti